Jo tunnin oleskelu 94 desibelin äänenpaineessa voi toistuvassa melualtistuksessa aiheuttaa kuulovaurion. 100 desibelissä turvallinen oleskeluaika on vain vartin mittainen.
Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen mukaan yleisötapahtuman järjestäjän on huolehdittava yleisön kuulonsuojauksesta, mikäli melualtistus ylittää 85 desibeliä kahdeksalle tunnille tasoitettuna. Yleisöä altistavan melun keskiäänitaso saa olla korkeintaan 100 desibeliä neljälle tunnille tasoitettuna.
Ravintolan äänenpaineita on mahdollisuus laskea toimivalla akustiikalla. Jos melutasot kuitenkin ylittyvät - käytä suojaimia!

Kuuloliiton tekemien mittausten perusteella riskirajat ylittyvät yleisesti musiikkiravintoloissa. Meteliä voi olla enemmän kuin tehtaissa, joissa kuulosuojainten käyttöä pidetään selviönä. Usein ei kuitenkaan ajatella, että myös tarjoilijan tai baarimestarin työ voi altistaa kovallekin melulle. Myös ravintoloitsijoiden tulee kiinnittää huomiota meluhaittoihin osana työntekijöidensä työsuojelua.





















